keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Blogiin liittyvien henkilöiden/koirien esittely

6.1.2010 Blogin aloitus


Päätin aloittaa blogin pidon koska kotisivut kaatuivat liittymän vaihdon myötä. Tämä blogi on siis tarkoitettu ensisijaisesti koiriemme elämän ja sattumusten seuraamiseen. Toki sivussa pääsee seuraamaan myös minun ja avopuolisoni elämää.

Perheesemme kuuluu tällä hetkellä kolme turbo urboa borderia: Ohmi, Mju ja Zeeta. Asustamme Tammisaaren perämetsissä, jonne perheemme onkin sopeutunut hyvin. Lenkille lähtiessä voi takapihalta siirtyä suoraan metsään, jossa koirat saavat kuluttaa energiansa vapaana reuhaten. Hihnoja ei täällä tarvita kuin julksille paikoille lähdettäessä.
Jospa sitten esittelisin hieman koiriamme.


Ohmi eli Demimoon Bog Bilberry (synt. 05.05.2005)

Ohmia voisi kuvata sanoilla aina innostuva herrasmies. Ohmi on aina valmis leikkimään ja Ompun rakkain harrastus on ehdottomasti uiminen. Ohmi onkin osoittautunut varsinaiseksi uimahyppääjäksi ja tässä huvituksessa energia ei pääse koskaan loppumaan.
Ohmin kanssa on harrastettu agilityä, metsäjälkeä ja luolia. Agility on tällä hetkellä ohjaajan motivaatiopulan vuoksi tauolla mutta ennen taukoa Ompun kanssa kisattiin medi kolmosissa.
Luolat on ehkä Ohmin rakkain harratus ja keväällä onkin tarkoitus viedä Ohmi kokeisiin. Katsotaan saako omistaja tämän aikaiseksi ;) Kaiken kaikkiaan Ohmi on aivan loistava Borderi, joka sulattaa kaikkien sydämet ja saa ihmiset rakastumaan borderterrieri rotuun. <3

Mju eli Terras Dulcinea (synt. 15.02.2006)

Mjuta voisi kuvailla sanoilla pieni ja pirullisen pippurinen. Mju pitää talon herrat kurissa ja kertoo välittömästi koosta riippumatta mikäli häntä kohdellaan asiattomalla tavalla. Vaikka kutsummekin Mjuta perheemme prinsessaksi, ei saa antaa tämän seikan hämätä. Mju on perheemme kovin metsästäjä, joka kulkee metsässä nenä maassa välillä nyhtäen pusikoista mustikkaa ja puolukkaa hiukopalaksi. Mjun kanssa on harrastettu samoja asioita kuin Ohmin kanssa. Agilityssä kisasimme mini kakkosissa ja tarkoituksena on jossain vaiheessa jatkaa harrastusta koska Mju silminnähden nautti hommasta. Mju on myös tulta ja tappuraa luolilla ja ktarkoituksena on viedä myös Mjukin keväällä kokeisiin. Mju on siis täyttä borderia luonteeltaan. Ulkona ollessa paikalla ei olla hetkeäkään mutta kotona mikään ei ole mukavampaa kuin käpertyä jonkun kainaloon lämmittelemään. Mjun lempiharrastus onkin saunominen ;) Mju saa kaikki ihastumaan itseensä ja kysymään josko tämän saisi mukaan kotiin :)


Zeeta eli Demimoon No Nickname (synt. 03.04.2008)

Zeetaa voisi kuvailla sanoilla leikkisä rayhäroope. Zeetalla on tapana ilmoittaa aina ulosmentäessä joka ilman suuntaan vuorotellen haukkuen että Hän on nyt ulkona. Onneksi tämä haukkumistapa jääkin sitten tähän. Muutoin pikkuherra käyttäytyy vallan asiallisesti. Zeetasta näkee millon aikuiset (Ohmi ja Mju) ovat mukana. Tuntuukin, että Ohmi ja Mju ovat Zeetan ns. "lihakset".Silloin kun Ohmi ja Mju ovat mukana voi Zeeta huolettomasti rehvastella ja ns. "paukutella henkseleitään" muille koirille. Zeetan kanssa on harrastettu vähän agility, metsäjälkeä ja tutustuttu kettuun. Syksyllä kettu oli vielä hieman pelottava asia mutta katsotaan onko pikkuherran pokka kasvanut keväällä. Zeeta on perheemme apina, joka on yhden perheen koira. Muita ihmisiä ei tarvitse noteerata, muut ovat täyttä ilmaa Zeetalle. Zeeta onkin vallaton pikku ukko :)


Perheen pomona toimivat kuvassa näkyvät hemmot. ;) Mikäli tunnistatte meidät jossain niin tervetuloa vaan tervehtimään!

Kuvia perheemme toilailluista löytyy osoitteista
http://picasaweb.google.fi/eerola.heidi/ ja
http://picasaweb.google.fi/oh2hse/

1 kommentti:

  1. Moi!!
    Ai kun mukavaa että löysin teidän blogin. Kiva lukea kuulumisia. :)
    Tässä Rölli-veljen menoja http://viirurolli.blogspot.com/

    VastaaPoista